lauantai 16. lokakuuta 2010

Kissanpäivät

Tänään on ollut kaikin puolin hieno päivä. Nukuin pitkään, lähdin käymään kirppiksellä (ja tein vain kolme löytöä, yhteishinta 4,40e, esimerkillistä) ja Lidlissä (halpoja ruokaostoksia, vain 10,35e) ja samalla reissulla toimitin yhdelle ystävistäni vanhempieni vanhan digiboksin. Siitäkin on nyt päästy eroon. Illansuussa kävin vielä yhden ystäväni kanssa paikallisessa viskibaarissa parilla tuopilla (happy hour hintaan tietenkin) ja ehdin vielä kotiin katsomaan elokuvaa Seven. Kaiken kaikkiaan kohtuullisen awesome päivä!

Kissan puolesta on vähän paha mieli, koska se on joutunut olemaan niin paljon yksin tänään. Hyvittelin kyllä poissaoloani tänään ja muina päivinä sillä, että vietettiin hetki laatuaikaa. Kissalla oli kissanpäivä. Annoin sille herkkuruokaa, jota se ei yleensä saa. Lisäksi leikkasin sen kynnet. Kissa ei tästä niinkään diggaile, mutta emäntä nostaa peukkua. Suivaantunutta kissaa lepyteltiin sen jälkeen harjaamalla maailman ihanimmalla hurrhurrpurr-FurBusterilla, joka on ihana <3

Voisin ehkä hakeakin taas kissan vierihoitoon rapsutettavaksi ja katsoa Sevenin loppuun. Hieno, hieno elokuva, jonka olen nähnyt viimeksi liian pitkän aikaa sitten!

5 hyvää asiaa tänään:
1. Tyhjentynyt vartalovoidepurkki
2. Kirppislöydöt
3. Iltakalja parhaassa seurassa
4. Persikka-aprikoosijugurttitäytteinen suklaapatukka
5. Myyty digiboksi

Ei kommentteja: