maanantai 11. lokakuuta 2010

Hyvä, hyvä päivä

Tänään uutta parempaa elämää vietettiin isoveljen synttärien muodossa. Veli ilmoitti äidin asiaa tiedustellessa, että vanhenemista ei mitenkään juhlita ja käymäänkään ei ole tarvis mennä. Äiti ja isä kuitenkin harmittelevat, kun meitä lapsia näkee niin harvoin nykyisin. Äiti kutsui ratkaisuna heidät isän kanssa sitten minun luokseni kylään. Lopulta myös isovelikin saatiin mukaan kinkereille, joten synttärijuhlia vietettiin kuitenkin koko perheen voimin, vain minun luonani. Myös äidin sisko, tätimme, houkuteltiin mukaan.

Oli kyllä kivaa :) Äiti oli tehnyt omppupiirakkaa ja toi karjalanpiirakoita, minä keitin kahvia ja tein munavoita. Istuttiin, syötiin ja juotiin, naurettiin ja juteltiin, muisteltiin ja vaan vietettiin aikaa yhdessä. Mielestäni kuuluu uuden paremman elämän kategoriaan hienosti tämä päivä! Tarjosin samalla muuten veljelleni syntymäpäivälounaankin... Olin keittänyt ison kattilallisen hernekeittoa aiemmin, ja veljeni pyysi saada sitä :D Muut herkuttelivat piirakalla kun synttärisankari lusikoi siskon tekemää hernaria. Mun perhe on paras!<3

Veimme veljeni kotiinsa ja poikettiin äidin kanssa kauppaan ostamaan lankaa hänen neuletöihinsä. Satuimme kävelemään Arabian astioiden ohi kaupassa ja ihastelin tämän kauden uusia Teema-mukien sävyjä. "Tekiskö sun mieli?" kysyi äiti. "Joo-o" vastasi tytär. "Minkä värin sä haluaisit jos äiti ostaa?" kysyi äiti. "En mä oikein osaa päättää, kun haluaisin sekä ton metsänvihreän että syvän violetin" vastasi tytär. "No otetaan molemmat sitten" sanoi äiti. ...Niin pitikö mun vähentää kaiken tavaran hankkimista ja olla kantamatta tänne enää mitään uutta? Piti. Mutku mutku. Sovittiin, että mukit olivat aikaiset joululahjat. Tämän voin hyväksyä. Ihanaa, mulla on kaksi uutta tee/kaakaomukia tämän syksyn iltahetkiin.

Lisää hyvää elämää sain kokea illalla, kun naapuritalossa asuva ystävä kutsui naapurustossa asuvia muita ystäviään ja minut luokseen lettuja syömään. Kaikki toivat mukanaan jotain letun päälle laitettavaa, minä pakkasin mukaan vajaan purkin passiohilloa. Oli niin kivaa sekin, istua tyttöjen kanssa, herkutella letuilla, juoda mukikaupalla teetä ja jutella ja nauraa.

Ei nyt mennyt monilta osin ihan putkeen tämä päivä, kun tavara lisääntyi, söin herkkuja, en käynyt lenkillä enkä edes tehnyt töitä. Downshifting-ajatteluun kuuluu kuitenkin töiden vähentäminen, joten käytetään sitä tekosyynä sille, että olin tänään työtön. Kuitenkin se, että olen tänään viettänyt aikaa monien rakkaiden kanssa ja panostanut sitä kautta onnellisuuteeni ja hyvinvointiini nostaa tämän päivän saldon rutkasti plussan puolelle. Tämä oli nyt sitä slow lifea.

5 hyvää asiaa tänään:
1. Perhe
2. Ystävät
3. Lahjaksi saadut Teema-mukit, 2 Tulilatvaa ja suklaarasia.
4. HBO:n sarja Hung
5. Letut
Listaa voisi kyllä helposti jatkaakin... Välillä elämä on hienoa, ja välillä vähän hienompaa.

Ei kommentteja: