Mötley Crüe

Palaanpa vielä hetkiseksi kesäkuun alkupuolen tunnelmiin, jolloin sain käyttää synttärilahjaksi saamani Mötley crüen keikkalipun.

Oli hirmukivaa päästä jälleen käymään Helsingissä ja kesäinen lämmin ja aurinkoinen sää oli ihana seuralainen tällä reissulla. Helsingissä on vaan sitä jotain, kun harvoin käy.

Aiempina vuosina tuli käytyä Tuska-festareilla joka kesä ja Kaisaniemen puisto näissä keikkatunnelmissa tuntui jälleen jotenkin kotoisalta. Majoituksemme oli keskustassa Omenahotellissa, joten auton parkkitaloon jättämisen, pizzalounaalla käymisen ja huoneen saamisen jälkeen oli nopeaa kipittää Kaisaniemeen, jossa ensimmäinen lämppäri Crashdiet aloitti viiden aikoihin. En jotenkin tykännyt ko. vetäisystä yhtään enkä saanut biiseihin mitään otetta - kuulosti halvalta ja huonolta Mötikkä-kopiolta, jonka jokainen biisi kuulostaa samalta. Pah. Ainoan huvin tällä keikalla sai laulajan siniseksi värjätystä irokeesikampauksesta ja ihmeellisestä epäonnistuneesta stuntista, jossa laulaja sytytti kahden (hiuslakkapullolta näyttäneen) pullon suihkun palamaan ja osoitti sitten palavan suihkun kohti nahkahousujensa sivusaumoja. Saumat olivat jotain matskua, jotka leimahtivat palamaan ja tarkoitus oli, että nahkahousut näin irtoavat hänen päältään hujauksessa. Temppu kuitenkin epäonnistui, ja toinen lahje ei irronnutkaan kokonaan. Tyyppi siis esitti osan viimeisestä (?) biisistä nahkahousut toisen säären ympärillä roikkuen, muuten pelkissä alushousuissa. Jossain kohti tyyppi kokosi itsensä, poltti loputkin saumat kaiketi ihan sytkärillä, että sai housut yltään ja loppuesiintyminen näytti sen verran raivokkaalta, että taisi jannua hiukan vituttaa.

Tätä esiintymistä seurasi pian toinen lämppäri, Hardcore Superstars. Tämän keikan aikana ei sattunut mitään yhtä huvittavaa, mutta itse musiikki oli mainiota - huomasin tykkääväni suuresta osasta biisejä ja rokkipoliisin jalka naputti maata rytmissä, mikä on aina hyvä merkki. Positiivinen yllätys!

Illan pääakti antoikin sitten odottaa itseään. Muistaakseni alkutiedon mukaan keikka alkaisi klo 20, mutta pitäisihän se jo pettymättä tiedostaa, että pääesiintyjä ei KOSKAAN aloita siihen aikaan, kun on sanottu. Jengi oli pakkautunut alueelle kuin sillit suolaan ja odottaessa huuma ja huuto vaan yltyy - sitähän ne bändit juuri haluavat. Niinpä kun keikka alkoi puolisen tuntia myöhässä, oli jengi jo ihan valmiina repimään pelihousunsa. Ja se kannatti. Tykkäsin keikasta aivan hirmuisesti! Käsittämätöntä miten Mötikän sedät 30 vuotta aloittamisen jälkeen ja huumehuuruisten vuosikymmenten jälkeen edelleen jaksaa vetää niin energialla ja innolla - toki kiertue oli startannut vasta Moskovasta ja Helsinki oli toinen esiintymispaikka. Kuukautta myöhemmin olisi saattanut olla erilainen tilanne. Hittiputki oli kuitenkin mitä mainioin, jampat iloisia ja energisiä, esiintyminen oli hyväntuulista ja show rakennettu mainiosti. En keksi pahaa sanaa sanottavaksi.

Settilista oli seuraava:
1. Wild Side
2. Live Wire
3. Too Fast for Love
4. Saints of Los Angeles
5. Shout at the Devil
6. Don´t Go Away Mad (Just Go Away)
7. Same Ol´ Situation (S.O.S.)
8. Looks That Kill
9. Piece of Your Action
10. Primal Scream
11. Smokin´ in the Boys Room
12. Tommy Leen rumpusoolo
13. Dr. Feelgood
14. Girls, Girls, Girls
15. Home Sweet Home
16. Kickstart My Heart

Yö Omenahotellissa oli kuuma ja hikinen, lähes subtrooppinen ja unta sai ehkä pari tuntia niiden miljoonan heräämisen välissä. Seuraavana päivänä oli vielä aikaa hengata keskustassa, joten käytiin moikkaamassa siellä asuvaa kaveria ja törmäsinpä kadunkulmassa sattumalta toiseenkin vanhaan kaveriin, jonka kanssa pikamoikattiin. Kotimatkalla olo oli hyvinkin väsynyt ja ällölimainen (myös sanoja mällitetty ja ääsreipattu käytettiin kuvailussa), mutta voi ah, kyllä kunnon rokkikonsertti aina silloin tällöin tekee eetvarttia.