torstai 1. elokuuta 2013

Miksi arts&crafts kuulostaa pätevämmältä ja aikuismaisemmalta kuin askartelu?

Otsikon kysymys on toki vain oma mielipiteeni, mutta mielestäni olen havainnut pientä kulmien kohottelua ihmisissä, joille kertoo harrastaneensa viime aikoina askartelua... Ja rapakon takana taas arts&crafts tuntuu olevan trendikästä ja arts&crafts-ihmiset ovat hip ja cool.

No, oli miten oli, olen unohtanut tänne raportoida, mitä _askartelin_ joitakin viikkoja sitten. Noin niin kuin pari kolme viikkoa sitten. Hupsista!

Kukapa blogiin tutustunut nyt ei tietäisi, että mulle tuli 6kk LivBox. Ja boksi itsessään on oikein tukevaa ja paksua, mustaa kartonkia.
Yhdestä laatikosta jo askartelin aiemmin aarrelaatikon...
...mutta jäihän noita vielä pino askartelupöydälle.

En oikein tiedä, mistä se ajatus sitten lähti, mutta rakensin niistä itselleni kylppäriin pesukoneen päälle sopivan pikkuisen lipaston.
Saksia ja nitojaa lähinnä käytin koko komeuteen ja materiaalina oli kolme laatikkoa: yksi rungoksi ja kaksi laatikoiksi. Liimasin laatikoihin nupeiksi tuollaiset muoviset nupilliset nastat. Kylkiin liimasin liimasuihkeella kivaa Tigerin kuviopaperia, kun kyljet oli jokseenkin kokoonkursitut ja nidotut. Tämä kuva on otettu HETI valmistumisen jälkeen ja "katto" vielä kupruilee, mutta pidin siinä päällä yön yli Danten Jumalaista näytelmää, jonka paino fiksasi tämän kauneusvirheen. :)

Ei ole kaupasta ostetun näköinen, mutta sepä ei tässä olekaan pointtina, vaan nimenomaan että tein jotakin kivaa itse. Toimii ja maksoi tässä tilanteessa ihan nolla euroa, kun kaikki tarvikkeet löytyi multa valmiiksi. Nyt tuo tosiaan asuu pesukoneen päällä ja pitää laatikoissaan meikkisälää ja sen semmoista. Pesukoneen päällinen ei ole tuolle oikea paikka, mutta ei ole vielä kapeaa hyllykköäkään, mihin sen oikeasti haluaisin sijoittaa. :)

“Imagination is the beginning of creation. You imagine what you desire, you will what you imagine, and at last, you create what you will” – George Bernard Shaw

“Creativity is contagious, pass it on” – Albert Einstein

Ei kommentteja: