keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tarpeellista tavaraa

Tänään sain käydä ostamassa tarpeellista tavaraa. Olisin ostanut enemmänkin, mutta lähikampaamon ovelta kurkittuna näytti siltä, ettei kyseinen pulju myy Tigiä. Jäi siis tukkatökötti ostamatta. Samoin Prismasta oli lupa ostaa Hawaiian Tropicin voipurnukka kuiville korppujaloille sekä Freemanin päärynäputsarituubi kasvoille, vaan olivat mokomat lopettaneet molemmat tuotteet valikoimasta! Miksi en silloin ostanut, kun niitä vielä oli?

No, tarpeeksi kalliiksi tuli siltikin tämän päivän tarpeellinen tavara...
 Mä olen tosi huono ollut ravintolisiä nappailemaan, vaikkei ruokavalioni todellakaan ole niin monipuolinen, että saisin kaikkea tarpeeksi. Lähinnä tähän asti olen syönyt talven pimeinä kuukausina d-vitamiinia, flunssakierteessä pari vuotta sitten c-vitamiinia ja joskus verenluovutuksen jälkeen rautaa. Nyt sain itseäni niskasta kiinni ja vietin tovin luontaistuotehyllyn äärellä. Mulla oli Piimax C+kalkki D:n ja Omega 3+ADE:n lisäksi käsissäni vielä Magnesiumikin, mutta totesin jomman kumman näistä sisältävän sitä jo reilusti.
 Perusjuttuja. Ruisrockissa ja sen jälkeisenä sunnuntaina olisin kaivannut särkylääkettä, vaan olin käsittämättömästi päästänyt sen loppumaan lääkepussista. Miten voi olla mahdollista? Jouduin vetämään päänsärkyyni Panadol Hot-juomaa, mustaherukan makuisena. Yyh. Nyt korjasin tilanteen. Lisäksi Septidiniä ja valkaisevaa hammastahnaa. Molemmille onkin heti käyttöä, Septidinillä pitää suihkia kahdet korvikset ennen kuin ilkeän niitä käyttää. Bepanthenin unohdin ostaa, kun ei ollut listaa.
 LivBoxista tuli taannoin Avenen terveyslähdevesisuihke ja vaikka kuvittelin sen olevan täysi turhake enkä voinut käsittää, mitä sillä tehdään, niin tittidittidii, sepä onkin ainoa ja ensimmäinen LivBox-tuote, joka kului loppuun! Sitä on ollut ihana suihkia kasvoille hellepäivänä, pintakuivalle iholle meikkaamisen jälkeen ja karvojen vahaamisen jälkeenkin suihkin sitä ärtyneelle iholle. Uusi oli saatava. Prisman alekopasta ostin kostoksi greenlandin papaija body scrubin, kun niitä aikomiani ostoksia ei ollut olemassakaan. Ei mulla kyllä ollutkaan tällä hetkellä kotona vartalokuorintaa ja se on etenkin kesällä kivaa. :)
 Suuret antiperspiranttikokeilut jatkuvat ja Yves Rocherin litkun jälkeen kuvaan saa astua apteekin kallis Louis Widmer. Odotukset on kovat. En ole vielä ihan tyystin määrittänyt mielipidettäni YR:n limesitruunadeosta, mutta en odota siltä juuri mitään. Vaikka ei se vielä ole pettänytkään käytössä...
 Liplovereista en osannut päättää otanko caramelin vai berryn, joten otin molemmat. Käytettyä ne kumminkin tulee. :)
Näissä on inansa sävyä, joka ei huulilla juuri näy, sekä ihanat tuoksut. Mun pitää kyllä hankkia spaateleita, kun näköjään näitä purnukoissa olevia rasvoja nyt tänne asuntoon ilmestyy!

Lisäksi mulle on piakkoin tulossa lisää tarpeellista tavaraa, sillä tein tilauksen Dermosilille. Olen kuullut tuotteista pelkkää hyvää ja hinta-laatusuhde vaikuttaisi olevan kohdallaan. Tilauksessani taisi olla 11 tuotetta ja hämmästykseni oli suunnaton, kun tajusin, että kaikki tuotteet on sellaisia, joita tarvitsen ja joita mulla ei tällä hetkellä ole. Ohhoh! Onkohan mun tavaroidenvähennys mennyt vähän liian pakkomielteiseksi?

Suunnatonta lisäplussaa annan siitä, että toimitustavan sai valita monesta eri vaihtoehdosta. Itselläni on ollut suuria ongelmia pakettien saamisen kanssa, sillä kun lähipostit on lakkautettu ja palvelut siirretty kioskille, on kaikki mennyt päin helvettiä. Onneksi yksi vaihtoehdoista oli Smartpost-pakettiautomaatti ja ruksin itselleni toimituksen naapuri-Prisman kauppakäytävän automaattiin. Eilen illalla tehty tilaus on pakattu tänään aamupäivällä ja lajiteltu Seinäjoella iltapäivällä. En ihmettelisi yhtään, jos saisin noutaa sen jo huomenna! :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Dermosilin tuotteet oh ihan huippuja ja riittoisia! Oon niitä jo monta vuotta käyttänyt =D Esim. keittiösaippua on jokapäiväisessä käytössä ja usein ja silti ihan älyttömän riittoisa =) Sit Suihku- ja kylpyöljy on ihan must kun ajelee ihokarvoja, vink vink jos ei ollut vielä ostoslistalla =D
Sit ite viimeks tilasin uutuutena vanilijan tuoksuisen body butterin ja se on ihanan tuoksusta!!! =)
Hauska on ollut lukea sun blogia ja mitä nostalgiaa Yves Rocher ;) Ite en oo sielt mitään tilannu moneen moneen vuoteen. Mutta jotenkin vois ehkä käydä kattoon niitten verkkokaupassa, meinaa ne suihkugeelit oli aikast houkuttelevat =D =D
T. vanha kamu Petu ;)

Jo kirjoitti...

Jee, Petu, jee, kivaa kun jätit kommentin!

Mä en oo koskaan ennen tilannut Dermosiliä, mutta oon nyt aika vakuuttunu merkistä! pistän sun vinkit korvan taakse :)

yves rocher oli mullakin sellanen, etten ollut tilannut kymmeneen vuoteen, mut nyt tuli kurkattua nettisivut ja sorruttua tiaukseen :D