tiistai 4. syyskuuta 2012

Hoarders unite!

Tänään luvassa: 3 asiaa materiasta ja materialismista

1. Sunnuntaina järjestyi ensimmäinen tavaroiden vaihtokauppailtapäivä. Innostuksissani en edes muistanut, että jotain valokuviakin voisi ottaa siitä, mitä tavaraa oli tyrkyllä ja millaisen saaliin kukin sai. Pienellä 5 hengen porukalla oli helppo operoida ja tavaramäärä oli hallinnassa. Kaikki vakuuttivat olevansa tyytyväisiä ja omien kutsujeni jälkeen ainakin 3 kaveria on luvannut emännöidä myös vastaavaa iltapäivää :) Itse sain kaulahuivin, tyhjän matkapakkauksen jonka voi täyttää pienillä määrillä kosmetiikkaa ennen matkalle lähtöä, 2 paria korviksia, kaulakorun ja poskipunan. Äidille nappasin myös kaulahuivin kun oli "ylimääräinen" eli kukaan ei hinkunut sitä. Pääsin eroon mm. pakasterasioista, uunipaistopusseista, useista pareista työhanskoja, keittokirjasta, suihkugeelistä, kasvovoiteesta, hammaslangasta, vanupuikoista, kynsilakasta, silmänrajauskynästä, pokkarikirjasta, huulirasvasta... Onnistunut vaihtokauppailtapäivä siis, ainakin kroonisen tavaranvähentäjän näkökulmasta. (mutta kuinkas sitten kävi, hä...)

2. Äiti kertoi nähneensä unta, jossa oli tullut vierailulle luokseni ja järkyttyneenä unessa totesi, että musta oli tullut hoarderi. Asuntoni oli täynnä roskaa ja paskaa (pardon my french) ja asunto oli kamalassa kunnossa. Itse olin välinpitämätön ja homssuinen ja join vaan kaljaa suoraan tölkistä. Tarjosin äidillekin, joka raivostui käytöksestäni ja elämäni kamalasta tilasta, ja paiskasi ensin kaljatölkin pitkin lattioita ja sen jälkeen alkoi paiskoa asunnossani niitä roska- ja ryönäpinoja raivon vallassa. Sitten äiti heräsi ja huokaisi helpotuksesta. Toivottavasti ei ollut enneuni?

3. Tänään kävin vähän shoppailemassa. Virhe, virhe, virhe. Juuri kun sain tavaraa kiertoon ja äiti näki kamalaa painajaista minusta, niin mitä teen? Menin ja ostin pussilakanasetin (vierasvara), aluslakanan (alennuksesta), 2 pkt tuikkuja ja 3 pöytäkynttilää (illat pimenee, Jo ei), 2 mustaa viinilasia (täysin ylimääräiset mutta 100% mun näköiset), teesiivilän (vanha on pinttynyt rumaksi), kaverin tuparilahjaan yhden osasen (vihreän tiskiharjan), kaverin vauvalle pehmosiilin, joka on myös vinkulelu, pienen säilytyslaatikon (sohvapöydän alatason irtotavaralle) ja palan valkopohjaista oliivikuvioista kangasta (olen luvannut ommella äidille ja tädille kankaiset kauppakassit, joissa on JUURI oikean pituiset sangat). Että tuota. Ehkä omistetun tavaran määrä on jonkinlainen universaali vakio; universumin herkkä balanssi järkkyy, jos jostain hankkiutuu eroon eikä osta uutta tilalle.

5 hyvää asiaa tänään:
1. shop shop, till you drop
2. pasta carbonara lounasravintolassa
3. Star Trek: The Next Generation, kausi 1, osa 1 telkussa + kuppi kuumaa earl greyta
4. tuplajakso NCISää ja Jethro Gibbsiä hiukan myöhemmin
5. lähetetty työhakemus paikkaan, josta 3kk aikaisemmin sanottiin "olisit juuri sopiva meille, mutta TÄLLÄ HETKELLÄ emme palkkaa uusia"... no nytpä palkkaavat :)

Ei kommentteja: