sunnuntai 4. elokuuta 2013

Resepti! Jo'n kaalipata

 Hei, olen Jo ja mäkin teen sentään joskus itselleni ruokaa. Aika usein se on kaalipataa.
1. ekana ruskistetaan paketti sika-nautaa, jos ollaan sekasyöjiä.
 2. tokana otetaan kattila ja täytetään siitä noin kolmasosa vedellä. mä teen aina kolmen litran kattilassa, joten mulla on noin litra vettä. se vesi kun alkaa kiehahdella, lisätään liemen mausteet: liemikuutio, laakerinlehdet, kokonaiset mustapippurit.
 3. kaalipataan laitetaan kasviksia! yleensä mulla on vaan kaalia, sipulia ja porkkanaa siinä, mutta nyt kun olen saanut kesäkurpitsoita useita kappaleita, laitan yhden sellaisenkin.
 4. sitten pilkotaan ne ihan oman maun mukaan. porkkanat viipaloin aina kolikoiksi, muut "kuutioin".
 5. lisätään kattilaan yleensä kovuusjärjestyksessä: porkkanat eka, sipulit yleensä vimppana. paistettu jauheliha sitten kasvisten päälle.
 6. yleensä huomaan, että nestettä on vähän liikaa pataruokaan. lisään siksi riisiä, joka ruokavoittaa pataa ja imee ylimääräistä nestettä. yleensä huomaan myös, että en ole lisännyt ruokaan suolaa, joka kuitenkin olis ihan kiva mauntuoja/korostaja.
7. sit voi pitää kattilaa levyllä 1-3 asteella niin kauan kuin huvittaa ja muhitella pataa. itse pidän välillä jopa tunnin kun on jotain tärkeetä FaBossa tai telkkarissa. joskus jos on jo kova nälkä, mielestäni 10min on riittävä haudutusaika padalle... Valmis!

2 kommenttia:

T. kirjoitti...

Tämmösiä reseptejä on kiva lukea! :) Jos sitä itekin innostuis vielä oikein kokkaamaan joskus niistä inspiroituneena! ;)

annakristiina kirjoitti...

Mun lihansyöjä-aikana keskeneränen kaalilaatikko oli ihan parasta! Siis kaik aineet sekasin ja sitten kulhosta vaan naamaan. :) Mitään uunissakäyntiä jaksanu ootella.. Jos jauhelihan korvais soijarouheella niin vois tosta ihan hyvää settiä tulla niinkin; kaalia, soijarouhetta, riisiä, siirappia ja valkopippuria. :)