torstai 2. tammikuuta 2014

Chemical sister: Breaking the Pattern

Juuri kun luulin keksineeni, että kosmetiikankulutustahtini on "joka toinen kuukausi vähän, joka toinen kuukausi paljon", mulle tulikin kaksi ns. 'hyvää' kuukautta putkeen. Ja tyhjenemässäkin on niin monta putelia, että tulisko peräti kolmaskin nyt tammikuussa.

I am confused. Mutta hyvä, että varastot vähenee.

 Perusjuttuja, joiden loppuminen ei harmita sitten yhtään.
Peruspyyhkeitä (töistä saatu), perushoitsikkaa (alekopasta), perusdeo (apteekista), perussilmämeikinpoistoaine (kaverilta saatu).

 Kivantuoksuisia juttuja, joita voisin tuoksutella uudelleenkin joskus tulevaisuudessa.
Erityismaininnan saa BioRichin Arctic mustikka vartalovoide, joka oli älyttömän hyvä kosteuttaja, miedon mutta miellyttävän tuoksuinen, nopea imeytyjä ja kaiken hyvän päälle kotimainen. Sokoksella tuon ihan täysikokoisen tuubin hinta on 2,90 euroa eli ei edes vie vararikkoon. Jos kaipailee kosteuttajaa, niin suosittelen täysillä!
I love... strawberries & milkshake kylpyvaahdon sain synttärilahjaksi J-cakesilta ja se oli ihanaa tavaraa. Niin kuin olisi hattaroissa, pehmiksissä ja vaahtokarkeissa kylpenyt.
Yves Rocherin Monoi de Tahiti lagoon wash oli marraskuun masennuksen karkoittaja ja riitti vielä joulukuun alkuunkin. Ihana trooppinen tuoksu. Käytin marraskuussa shampoona ja joulukuussa suihkugeelinä, hyvin toimi molemmissa.
Avonin kosteuttava vadelmakasvonaamio oli ihan jees, ei mitään mullistavaa, mutta hyvä tuoksu täytyy mainita.

Käytin myös näytejuttuja pari kappaletta. Dermosilin Ginger keittiösaippua tuoksui piparilta, Forever bright aloe vera hammasgeeli oli yllättäen ihan kuin perusminttuista, vaahtoavaa hammastahnaa eli toimi tosi hyvin, LivBoxista saatu Ziaja kasvovoide oli lopulta niin ihanaa tavaraa, että ostin itselleni joululahjaksi täysikokoiset purkit sekä päivä- että yövoidetta. Iho tykkää!

Nyt pieni nöpönenä kohti vuoden 2014 kosmetiikkaseikkailuja!

Ei kommentteja: