lauantai 1. tammikuuta 2011

Uuden vuoden ajatuksia

Vuosi vaihtui, jo 2011 mittarissa.
On taas aika pohtia, miten elämänsä laatua voisi parantaa erilaisia lupauksia antamalla.

1. Lupaan, että tänäkin vuonna jätän muovikassit kauppaan ja käyn ruokaostoksilla omat kauppakassit mukana.
2. Lupaan yrittää olla ostamatta juuri mitään uutta koko vuonna, ainoastaan ruokaostokset ja ehdottomat välttämättömyydet. Jouluna lahjatoiveita pohtiessani se kirkastui, että en minä oikeastaan tarvitse yhtään mitään uutta. Blessed be, että voi jo sanoa, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen tavarawise.
3. Lupaan käydä jollakin keikalla ja elokuvissa kerran kuukaudessa.
4. Lupaan matkustaa jonnekin vuonna 2011.
5. Lupaan itselleni, että tänä vuonna muutan halvempaan asuntoon ja laitan sen kivaksi, että löydän työn, josta saan takuuvarman palkan joka kuukausi ja että pidän silmät auki ja sydämen avoimena, sillä tahtoisin kovasti löytää ihmisen, jonka kanssa jakaa elämäni.

Tästä vuodesta tulee tosi hyvä.

Ei kommentteja: