Miksi, Vallila, miksi?

Mainitsin tuossa jokin aika sitten yhden angstauspostauksen yhteydessä, että olen viime aikoina himoinnut uusia verhoja olohuoneeseen, mutta ei luonto anna periksi tuhlata kahteen, mahdollisesti Vallila Interiors merkkiseen, sivuverhoon yli sataa euroa.

Tämä obsessio ei ole ottanut laantuakseen ja jos mahdollista, on vain kasvanut mittasuhteissaan.

Viime perjantaina olin äidin kanssa liikkeellä ja tämä tuli leveilleeksi, että isällä onkin eläkepäivä, nyt elämä risaiseksi. Ahneus nosti päätään sisälläni ja vaistosin, että tässä saattaisi nyt olla ainutkertainen tilaisuus. "Isi varmaan haluaakin sitten ostaa ainoalle, rakkaalle tyttärelleen uudet Vallilan verhot olohuoneeseen. Vai mitäs luulet äiti?" Shoppailua (salaa?) rakastava äitikin oli asiasta samaa mieltä, ja isää sen enempää konsultoimatta päädyttiin siihen, että JOS sitä alkaisin isiltä tiedustella, vastaus olisi ihan varmasti "Tottakai, tyttäreni". Joten ei muutakuin auton nokka kohti lähi-Prismaa!

Siitä ei ole kuin ehkä kuukausi, kun viimeksi olen Prisman verho-osastolla näpelöinyt verhopaketteja ja silloin valikoimaa oli vaikka millä mitalla. Olisin voinut silloin ottaa kotiini useammankin eri parin sivuverhoja, mm. yllä olevassa kuvassa näkyvän Merenneito-verhon.

Mutta kuinkas olikaan käynyt! Nyt valikoima tuntui kutistuneen noin kuuteen eri kuosiin, joista yksikään ei sitten tietenkään iskenyt niin kuin miljoona volttia. Olisin saanut ne himoitsemani verhot ja kuitenkin jäin ilman!

Vapaapäivänäni sunnuntaina surffailin netissä ja huvikseni etsin unelmieni verhoja. Pöyristyin ensinnäkin siitä, ettei Vallilalla ole omaa verkkokauppaa... Kuinka voi olla mahdollista tähän maailman aikaan? Sivuilla vain oli maininta jälleenmyyjistä ja että "jälleenmyyjien valikoimat vaihtelevat". Eli jos nettisivuilta löytääkin juuri sen ihanan kuosin, jossa verhonsa haluaa, ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta saada tietää, millä jälleenmyyjällä olisi myynnissä juuri ne verhot. Voi turhauma!

Tein tietenkin itselleni listan kaikista kuoseista, jotka voisin olohuoneessani seuraavat 5 vuotta nähdä ja olihan niitä. Inkivääriä ja Lovebirdsiä, Madamea ja Mandariinia, Mementoa ja Mon Amouria... Papaijaa, Rakkautta, Sophiaa ja Violinoa. Huoh.

Kaipa vaan jatkan uusista olkkarin verhoista haaveilua ja jos joskus jossakin kaupassa törmään unelmieni Valliloihin, laitan ne sitten vaikka luottokortille, mutta en laske enää sen varaan, että saan ne "sitten vielä joskus".

Postauksen kuvat ovat Vallila Interiorsin ja kopsattu kotisivuilta vallilainterior.fi.