tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ystäviä, rakkautta ja ihania meikkejä

Ennen risteilyä kokosin kaikki omistamani meikit (joita on muuten PALJON) olkkarin pöydälle, ryhmittelin omiin kasoihinsa ja otin muutaman valokuvankin, ettei totuus pääse unohtumaan, kun taas siivoan ne pussukoihinsa ja pois silmistä. Ei sitten tee mieli laivan tax free -myymälässä villiintyä ja ostaa kaikkia meikkejä, joita näen. Ja siis hienostihan se toimikin! En ostanut laivalta yhtään meikkiä, kaksi tuoksua vain! :D

Lohtua tälle meikkihoarderille tuo onneksi edes se, että about 1/3 on ihan loppumaisillaan ja siten poistumassa valikoimasta ja 1/3 on äidiltä/kavereilta/töistä/lahjaksi saatuja. Että jos nuo 2/3 olisi poissa, niin näitä olisi aivan kohtuullinen määrä. Right?

No. Sitten meillä oli jrernan kanssa viime viikolla taas meidän perinteinen teehetki ja rakas ystäväni kertoi mulle blogista, jossa oli mainittu yksi tosi kiva luomiväripaletti ja jonka tuotemerkin nettisivuilla oli vierailtu ja että melko edukasta nettikauppaa olisi mahdollista käydä. Eipä aikaakaan, kun yhteistilaus oli vetämässä. Mulle on nyt sitten tulossa Englannista tämä Sleek make upin i Divine-luomiväripaletti sävyssä Showstopper:
Kuva Sleek Make Upin omilta kotisivuilta sleekmakeup.com. Olisin periaatteessa halunnut saman tuotteen sävyssä Oh So Special, mutta se nähtävästi oli loppu eikä sitä saanut tilattua. Enköhän näilläkin ihan kohtuullista silmämeikkiä saa aikaan. Hintaa tällä 12 napin paletilla on 9,99€ ja verkkokaupan kansainväliset postikulut Suomeen olivat käsittämättömät ~2,70 euroa. Bonusta tulee vielä tyylikkäästä mustasta rasiasta, kannen kokoisesta isosta peilistä sekä kunnolliselta vaikuttavasta luomivärisiveltimestä.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Olin joskus aikaisemmin näyttänyt ystävälle buymebeauty-verkkokaupan, ja sieltäkin oli tilattava yhteisillä postikuluilla muutamia juttuja, kun vauhtiin päästiin. Mulle on tulossa:
Kuva googlen kuvahaulla allurabeauty.com.
Kuva googlen kuvahaulla buymebeauty.com.
Kuva googlen kuvahaulla uhohmom.com.

Rimmelin Glam eyes sävyssä Heart of Gold, Lancomen pinkkejä ja ruskeaa ja nudea sisältävä minipaletti ja Revlonin tuoksuva kynsilakka sävyssä Raspberry Rapture. Buymebeautyssa parasta on se, että myyvät huippuhalvalla poistuvia, lopetettuja tai erikoistuotteita; Heart of Gold 4 dollaria, Lancomen paletti kylkiäislahjana aikoinaan annettu "not for individual sale"-tyyppinen tuote nyt 8 dollaria ja Revlonin lakka 3 dollaria. Postikulut Suomeen tuolta Jenkeistä tällä verkkokaupalla on 20 dollaria ja päälle tulee vielä tullausmaksu, joka on 24% paketin arvosta.

Hei, nettitilaaminen on huippuhauskaa! Ja halvempaa kuin Suomessa! Ja petollista! Ja koukuttavaa! Kolme luomiväripalettia ja yksi kynsilakka taas kotiutumassa tänne mun rakastavaan kotiin. Huippua! ^^

Krisse Salminen oli niin oikeassa kun sanoi, että "Onnellinen on se, kenellä on ystäviä, rakkautta ja ihania meikkejä!".

Ei kommentteja: