keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Cup of tea

En ole pitkään aikaan kertonut jännittävästä tee-elämästäni. Uutuuksia on saapunut monta pakettia!
 Nämä kaksi Enkelin Eväspussin teetä, eli Voimahali ja Pilehile, ovatkin jo esiintyneet täällä aiemmin, kun Lapin-reissun yhteydessä kerroin ostaneeni itselleni kaksi tuliaisteetä. Pilehile on jo juotu: mate ei välttämättä ole mulle ykkösjuttu, mutta ihan makoisaa tuo oli. Voimahali odottaa kaapissa.
 Nämäkin kaksi on täällä jo olleet, kun aikoinaan kerroin saaneeni ystävältä teekaapin poistoja. YogiTean Pure with Lemon oli hyvin jännittävää ja maistui voikukan maitiaisnesteeltä. Ja silti join tuon teen pois ihan intsinä. Ehkä sitten tykkään karvaasta mausta? Clipperin piparminttu on juuri nyt teevalikoimassa vedenkeittimen vieressä. Nam!
 Ihanassa, kauniissa, mintunvihreässä peltirasiassa on piparminttuteetä ja tämän sain lahjaksi ystävältä. Ihana. Ihana!
 Itse asiassa nämäkin neljä ovat täällä jo näkyneet, kun kerroin, että olin poikennut Urjalan Makeistukussa ja hamstrasin sieltä halpaa Victoriania neljä pakettia. Toisen kirsikan korkkasin eilen.
 LähiPrisman poistomyynnistä piti ostaa joulun jälkeen jouluteetä, kun halvalla sai. 0,99e maksoi, päiväys on vuoden 2015 puolella, joten hyvin kestää jouluun 2014 saakka. ;)
 Mun ainoa Lipton! LähiSiwan poistomyynnistä 1,99e. Mulla on ollut tätä ennenkin ja hyvää on.
Ystävät tietää, että mulle voi dumpata teet, jotka ei olekaan olleet omaan makuun sopivia. Nämäkin olen siis saanut ystävältä, joka ei enää halunnut säilyttää näitä omassa kaapissa. Odottelevat vielä vuoroaan täällä... :)

Monta pakettia olen saanut, monta olen ostanut - mutta kaikki halvalla! Ainakin ystäväni T. tietää Vileenin Sulon viisauden siinä, että silloin kannattaa ostaa, kun halvalla saa... :D

Aikaisemmat teekokoelmani pääsee kurkistamaan täältä ja täältä.

Nyt täytyy julkaista tämä ja alkaa valmistautua lähtemään keskustaan. Olen nimittäin menossa tapaamaan veljeäni - teen merkeissä, kuinkas muuten! Käydään veljen suosikkikahvilassa, jossa veljen ystävä on töissä, ja mulle luvattiin, että saan pannullisen teetä hintaan 3,50e. ;)

Mitäs teille kuuluu?

4 kommenttia:

annakristiina kirjoitti...

Hih! Jo on paketteja! Clipperit ne vaan silmää hivelee eikä tuo mintunvihree peltipurkkikaan oo ollenkaan hassumpi! Wau!
Mä oon litkiny puolestaan kahvia ihan intsinä tällä viikolla. Oon innostunu siitä että kun on tuo kiva kirppistermari niin siihenhän voi keittää valmiiks kupin jos toisenkin. Ja näin kun se ei yöuniin vaikuta ni mikäs siinä! :D

Jo kirjoitti...

Täällä on tosiaan litkitty teetä ennennäkemätön määrä - en tiedä mistä tuulee, mutta teemuki on käden ulottuvilla joka käänteessä, ei pelkästään aamulla tai illalla :D

Hannatic kirjoitti...

Taidanpa laittaa kirsikkateen hautumaan tästä inspiroituneena. Onko tuo Victorian versio hyvää? Oon niin laiska irtoteettelijä, voisin etsiä pussiversiota jos se maistuu :)

Jo kirjoitti...

Mun mielestä tuo Victorian kirsikka on oikein mainio. Musta tee, mutta kirsikka maistuu silti selvästi.