Täytyy äidin kanssa vielä jutella, että montako se keksii, jolle kortin tahtoo lähettää tai viedä postilaatikkoon. Itse en varmaan kovin montaa tule lähettäneeksi. Mitä niille ylijääneille sitten tekee, jos niitä on?
Yhteen Facebookin askartelukirppikseen laitoin tämän kuvan ylijääneistä koristelutarpeista:
Noudatin ryhmän tarkkoja ohjeita siitä, miten ja mihin kuvia saa lisätä ja etsin sopivan albumin (Koristeet), jonne viimeiseksi lisäsin oman kuvani. Vastoin tarkkoja ohjeita siellä erityisesti yksi tyyppi postaa noin 20 kuvaa vartissa uusista, luultavasti Aasiasta maahantuoduista, tuotteista suoraan seinälle ja sinne niiden allehan ne kaikki ohjeita noudattavien kirppisperiaatteellisten kuvat sitten hautautuu.
Ihmettelen, että kun siellä on oikein nillittäjien verkosto takertumassa kaikkiin epäkohtiin, niin miksi tuota yhtä tyyppiä ei poisteta ryhmästä, päinvastoin, jengi ihan huumassa ostaa siltä askartelumateriaaleja, jotka tietty on sillä halvempia kuin Tiimarissa ja vastaavissa. Hiukan on mielestäni epäreilua toiminta tuossa ryhmässä, mutta minkäs sille voin, tämä on epätäydellinen maailma.
Mutta että, tuskin tulen pääsemään näistä 3D-koristeista, helmistä, paljeteista, nauhoista ja tarratyynyistä eroon tuon askartelukirppiksen kautta, vaikka siellä reilun 1200 askartelijan joukossa luulisi olevan jonkun, joka pikkukillingeillä voisikin haluta pääsiäiskortteihin koristetta.
--------------------------------------------------------
Mua taas tänään ahdistaa ylenmääräisesti kaikki tämmöset pikkuseikat, ylimääräiset pääsiäiskortit ja koristeet etunenässä, kun luin taas yhden artikkelin siitä, kuinka eräs mies äkkirikastui, täytti elämänsä kaikella, mitä rahalla saa, ja sitten rakastui, luopui kaikesta ja lähti vaan reppureissailemaan ympäri maailmaa läppärinsä ja rakkaansa kanssa. Ja niin vaan oli elämä kuulemma parempaa, kun mammona ei ollut rajoittamassa elämää. Ja sen suuntaisia asioita mäkin olen tänne blogiin kirjoittanut vuonna 2010 jo. Että the things that you consume end up consuming you.
Mietin tossa viikonloppuna jopa niinkin syvällisiä, että haluaisin uudet verhot. Prismassa oli ihania Vallilan verhoja ja mietin, että mun Vallilat on vuodelta 2008. Että kai sitä nyt ihminen voi viiden vuoden välein vaihtaa verhot? Mutta jos yks verho maksaa 55 euroa, eli kaksi sivuverhoa olis 110 euron paukku, ja sit mulla olis uudet verhot JA nää nykyiset, niin kauanko se hyvä mieli uusista verhoista kestäis, ennen kuin alkais taas ahdistaa, että 110 euroa meni ja nyt mulla on KAHDET verhot. Ja voin kertoa, että mun elämässä se ahdistus tulisi aika nopeasti. Ja paha mieli. Että ihan näinkin syvällisiä.
Jos huvittaa lukea, niin se artikkeli oli tämä englanniksi The New York Timesissa.
Kun aloitin tämän postauksen, mun vaan piti laittaa pari kuvaa askarteluista. Ja sit tästä tulikin tämä avautuminen ja rantti ( http://dictionary.reference.com/browse/rant ). Forgive me :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti