sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Prameaa elämää

Tällä viikolla...
- uusin vuokrasopimukseni taas vuodeksi eteenpäin

- kävin henkilökohtaisesti vuokraisännän toimistolla tapaamassa häntä

- poikkesin ystävän luo kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia

- ...ja jatkoin matkaa toisen ystävän luo, missä tavattiin pienellä vanhimpien ystävien porukalla, kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumisia

- olen laskuttanut asiakkaita ja tehnyt töitä
- olen saanut ex tempore kutsun pubivisaan ja missannut sen, koska olen viestin aikaan ollut kylpemässä, pitkään ja hartaasti, kera kasvonaamion ja hiusnaamion, the whole shebang

luin kuusi sarjakuvaa ja sain siitä palkkaa

- kahvittelin vaihteeksi myös omassa kodissani kaverin kanssa

- sain pullon skumppaa ko. kaverilta tupaantuliaislahjaksi :D

- kävin tuhoamassa ko. skumppapullon ystävän etkoilla, joilta lähdettiin itse bileisiin 1,5 tuntia myöhässä ja bileistä jatkettiin baariin...

- jonne matkalla havaitsin pientä suukopua taksissa, yritin toimia rauhantekijänä ja väitin siksi olevani kuin George Clooney

- pääsin ystävän vanavedessä jälleen baariin ilmaiseksi ja se oli jälleen mainiota

- baari-illalla oli jälleen onnellinen loppu
- lauantai meni kokonaan edellisyöstä toipuessa

- olen löytänyt kädestäni valtavan mustelman, joka tuli siitä kun ystäväni puri minua
- olen sunnuntain kunniaksi katsonut televisiosta hömppää, kokkaillut spaghetti bolognesea omalla tuunaamallani reseptillä ja jälleen kylpenyt pitkään ja hartaasti
Siinä tärkeimmät. Omiakin kuvia olisi kamerasta taas purettava koneelle, mutta tämän kirjoituksen kuvituskuvat on kaikki googlattu, enkä omista niistä yhtäkään.

Huomenna alkaa uusi viikko, toivottavasti se on yhtä hyvä kuin tämä.

Ei kommentteja: