maanantai 26. maaliskuuta 2012

Dagen efter ja luovuuden kukka kukkii

Olin eilen juhlimassa ystäväni syntymäpäivää ja hirmuisen mukavaa olikin! Olin aluksi hieman epävarma, kauanko viihtyisin, ja olin miettinyt jo valmiiksi kotiin livistämistä heti kun siltä alkaa tuntua... Nähtävästi siltä alkoi tuntua aamuviideltä, eli pitkän kaavan kautta meni.

Tavattiin Shamrock cafessa ja aloitettiin päivällisellä. Shamrockin ruokalistalla on muuten tasan kaksi kasvisruokaa, havaitsin näin kasvishaasteeni aikana: kasvisburger ja kolmen juuston salaatti. Itse tilasin my way-pizzan, eli fantasiapizzan, eli valitsin täytteet itse. Mun pizzaan tuli kananmuna, pinaatti ja vuohenjuusto ja se oli aivan äärimmäisen hyvä! Ruokajuomana join chardonnayta ja jälkkäriksi lisää chardonnayta. Musta oli maailman huvittavinta kun maksoin laskun, joka kuului "viini 20e, my way 14,90e". Ai että ihan 20e kahdesta viinilasillisesta? No sehän passaa.

Siitä jatkettiin kaksille Rentoon höpisemään ja yhdentoista kieppeillä Iso Äffä kutsui. Mun ilta kului suurilta osin erään vanhan tutun kanssa kinastellessa - kyseinen nigerialainen on jo muutaman vuoden ollut sitä mieltä, että me kuulutaan yhteen! Tyyppi juhli eilen 2-vuotishääpäiväänsä Äffässä mua iskien. Vau. Laatutapaus, oikea catch! Mua harmittaa, että ainoa mies, jolta kuulee olevansa kaunis ja rakas, on naimisissa oleva hyypiö. Se oli eilen hirmuisen aggressiivinenkin, kinastellessa sen äänensävy oli välillä selkäpiitä karmiva ja kahdesti taas tarttui mua käsivarresta, mikä ei oo lainkaan sallittua. Pitää tarkkailla tilannetta, mitä se seuraavan kerran kohdatessamme tekee tai sanoo. En välttämättä kaipaa lisää draamaa...

Viimeöisen kellojen kesäaikaan siirron vuoksi valomerkki tuli tunnin aiemmin kuin normaalisti ja silloin oltiin vielä juhlakalun kanssa paikalla, muut oli jo lähteneet tahoilleen. Käytiin hakemassa mättöä, mä otin kasvishaasteesta johtuen falafelia, ja mentiin synttärisankarin keskustakämpille mussuttamaan ja avautumaan. Olisin saanut jäädä yöksi, mutta oma koti ja oma sänky on kuitenkin oma koti ja oma sänky. Lähdin siis viereiselle taksitolpalle viideltä uutta aikaa ja koko kaupunki vaikutti olevan aivan autio jo. Tolpalla ei ollut autoja odottamassa, mutta sain taksin lennosta oikeastaan heti ja pääsin kotiin nukkumaan. En edes halua ajatella paljonko rahaa meni ravintolaan, tuoppeihin rennossa, sisäänpääsyyn+narikkaan+drinkkeihin baarissa, falafeliin ja taksiin... Onneksi näitä iltoja on harvoin.

Tänään on pitkästä yöstä, kellojen siirrosta ja liian aikaisin valoisuuteen heräämisestä johtuen ollut todella vetelä päivä. Pelkäsin koko päivän krapulan yllätyshyökkäystä, mutta sitä ei tullutkaan. Päiväuni vain tuli iltapäivällä. Olen katsonut 2 tuntia Anthony Bourdainia, elokuvat Loma Roomassa ja Twilight sekä kaikennäköistä muuta randomia samalla kun olen ollut koneella, irkannut, pelannut Blocksia ja toiminut kissan nukkuma-alustana. Iltapäivällä eläin oli niin reporankana jalkojeni päällä, että kopsahti yhtäkkiä lattialle! Se tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt nähdä mitä tapahtui, mutta kaveri taisi vaan olla niin rentona, että putosikin vahingossa lattialle. Muskausta taisi hieman harmittaa, sillä tyyppi päästi harmistuneen kuuloisen "mähh!"-naukaisun ja löntysteli sitten eteiseen piiloon.

Otsikkoon viitaten tänään on siis ollut kaikkea muuta kuin luova päivä, mutta voin silti blogata luovuushaasteesta, nyt kun se on virallisesti ohi. Seuraavassa siis kuvat viidestä tuotoksestani ja hiukan niiden matskuista:




A:n hiuskoriste. Vanhaan mutta käyttämättömään mustaan pinniin liimasin rusetin, joka on vanhasta vaatteesta purettua mustaa pitsiä. Siihen päälle vielä kirppiksen nappipussista iso musta-hopeinen nappi. Tuli aika söpö ja saajansa näköinen koru :)



J:n Dammit doll, johon voi purkaa turhaumiaan joko pistelemällä neulalla tai hakkaamalla sitä esim. pöytää vasten. Ikean valkoista pellavaa, silmät kirppiksen nappipussista, suu ja sana dammit käsin kirjailtu, täytteenä ylijäämävanua viime vuosituhannelta.

Dammit doll
When you want to kick the desk or throw the phone and shout
Here's a little dammit doll you cannot do without
Just grasp it firmly by the legs and find a place to slam it
And as you whack its stuffing out, yell DAMMIT, DAMMIT, DAMMIT!




T:n pöllötyyny. Ihan hauska siitäkin tuli lopulta, vaikka aika hukassa sen kanssa olin. Kaikki kankaat Ikeasta, täyte ylijäämävanua muinaisilta ajoilta ja design todellakin ihan oma! :D



S:n kauppakassi ja vetoketjupussukka. Tämäkin kangas on Ikeasta, samaa kangasta, josta aikoinaan olen tehnyt itselleni verhot keittiöön. Vetoketju on jäänyt joskus jostain ompelulaatikkooni ja pääsi nyt lahjukseen. Toisessa kuvassa vielä samat tavarat toiselta puolelta kuvattuna, kuosi hieman vaihtelee.



Nähtävästi mulla ei olekaan koneella kuvia viidennestä tekeleestäni, hupsista. Se meni A:lle ja on myös kauppakassi. Samaa Ikean ruskeaa kangasta kuin pöllötyyny, ja Ikean valkoisesta pellavasta on siihen ommeltu tyylitelty Transformersien autobottilogo! Koitanpa muistaa ladata kuvan siitä toiste tänne.

Ompelin perjantaina aikani kuluksi vielä tuosta värikkäästä kankaasta itsellenikin (tai ehkä jollekin lahjaksi?) kauppakassin, kun kangasta vielä jäljellä oli. Hifistelin hiukan ja ompelin siihen ulkopuolelle pienen taskun ja liitin siihen taskun suuhun vielä nepparinkin, että taskun saa tarvittaessa kiinni. Jos muistan laittaa kuvan Transformers-kassista, laitan samalla kuvan tuosta ekstrakassista :)

Ei kommentteja: