tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kasvisruokahaaste

Otan tänä vuonna WWF:n "I will if you will"-kampanjan innoittamana osaa kasvisruokahaasteeseen, jossa lupasin olla lakto-ovokasvisruokailija 30 vuorokautta. En ihan ehtinyt mukaan maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen, joten oma haasteeni sijoittuu ajalle 7.3.-6.4. eli tuolloin 6. päivänä huhtikuuta, pitkäperjantaina, saan taas syödä lihaa, jos haluan.

Haasteen ensimmäisenä päivänä ruokailin Ikean ravintolassa ja söin papupyöryköitä, mangosalsaa ja ranskiksia. Mainiota oli. Illalla söin kotona vielä fetasalaattia, suosikkiani.




Haasteen toisena päivänä kokkasin papulasagnea. Siitä tuli maailman yksinkertaisin huijausversio: sekoitin yhteen tölkillisen paseerattua tomaattia ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa ja olin ostanut Dolmion valkoisen kastikkeen. Sitten vaan uunivuokaan kerroksittain papumössöä, lasagnelevyjä ja Dolmiota niin, että päällimmäiseksi jäi valkoista kastiketta. Juustoraastetta reilusti ja uuniin, varmaankin joku 200 astetta oli ja niin kauan, että näytti ja tuoksui kypsältä. Papulasagnea vetelinkin sitten torstaista sunnuntaihin joko lounaaksi tai illalliseksi. Torstaina taisin syödä lisäksi sipsejä ( :O omg!) ja perjantaina fetasalaattia. Perjantai-illalla tein vielä pizzaa leffaevääksi. Pizzaan tuli mozzarellaa, pestoa ja rikottu kananmuna. Mun mielestä kananmuna pizzassa on mahtavaa, siitä kypsyy uunissa just täydellinen ^^ Pizzaa söin sitten myöskin perjantain lisäksi sekä lauantaina että vielä sunnuntainakin aamupalaksi!



Eilen maanantaina tein ison satsin pinaattiperunaröstejä, joita syön vielä tänäänkin, koska ihan tarkoituksella tein niin ison annoksen, että ei tarvitse tänään kokata. Rösteihin tulee 4 raastettua perunaa, pussillinen sulatettua pakastepinaattia, 1 sipuli oikein hienona, 2 munaa ja reilusti juustoraastetta, ainakin 2 desiä. Mausteeksi suola ja pippuri. Sitten paistetaan pannulla voissa kolmisen minuuttia kummaltakin puolelta. Ihan lemppariruokaa on tämäkin!

Sitten vielä leivoin eilen kääretortun, kun oli aineet kaapissa! Kääretorttupohjaan tuli 4 munaa, 1,5 dl sokeria (nämä vatkattiin), 1 dl vehnäjauhoa, 0,5dl perunajauhoa ja 1tl leivinjauhetta. Täytteeksi käytin vadelmahilloa, Keiju-vispiä ja Valion valkoista rahkaa (eli siis se rahka, jonka purkissa lukee valkoinen, joka on kevyesti makeutettu). Tuli namia siitäkin ^^

Tässä lueteltuna nyt siis nämä "pääruuat". Muuten oon syönyt mm. ruispuolukkapuuroa (sekin feivörittiä!), maalaisruislimppua, jossa päällä kanttarellituorejuustoa (suosikkia!) ja/tai goudaa (parasta!), raejuustoa ja sourcream&onion cashewpähkinöitä, jugurttia jaa... no enpä kaiketi juuri muuta.

Nyt on jääkaapissa aineet uunifetaan, porkkanasosekeittoon ja fetasalaattiin, eli näitä on luvassa tulevina päivinä :)



Tommosta kuskussaldeakin oon tykännyt tehdä ja oon joskus näköjään aineksetkin kuvannut. Sitä voisin kanssa taas tehdä, on se vaan niin suosikkisalaattia!

1 kommentti:

Hannatic kirjoitti...

mitämitä mitenköhän mä nyt vasta löysin tänne? heiii!

mä oon ollu lakto-ovo-kasvisruokailija noin 27 vuotta mut en oo kyllä koskaan tehnyt pinaattiröstiasioita ja se kuulostaa kyllä aika hyvältä.