torstai 14. marraskuuta 2013

Vanhan koiran uudet temput

Olin viime viikonloppuna lapsuudenkodissa viettämässä isänpäivää, enkä tiennyt sinne mennessäni, minkä ilon se vierailu elämääni toisi.

Äiti on kova käsityöihminen, nykyisin, eläkkeelle jäätyään, ja hänellä on olohuoneessa oma käsityönurkka. On supermukava nojatuoli, rahi, kunnollinen kirkas jalkalamppu oikealla puolella ja vasemmalla "arkku", jonka sisällä voi kätevästi säilyttää lankoja, keskeneräisiä töitä, ohjeita yms. ja arkun päällinen toimii laskutasona. Telkkariin on suora näköyhteys ja kun heittää jalat suoriksi rahin päälle, kissan on helppo käpertyä syliin/jalkojen päälle nukkumaan. Täydellistä!

Tulin viikonloppuna istahtaneeksi äidin käsityönurkkaan ja bongasin joutilaana lojuvan 41/2 virkkuukoukun sekä puolen metrin pätkän jämälankaa. En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta päätin kokeilla, vieläkö osaan virkata ketjusilmukkaa - oletin tekniikan olevan jossain selkäytimessä tallessa, vaikka koulun käsityötunneista on 20 vuotta ja ketjusilmukka tosiaan oli ainoa virkkaamiseen liittyvä asia, jonka silloin aikoinaan opin ala-asteen kolmannella luokalla. Minähän siis EN virkkaa.

Ketjusilmukka oli juuri niin helppo kuin muistinkin sen olevan, mutta äiti oli kärppänä paikalla. "Mitäs täällä puuhataan? Otapa tuosta jämäkerä ja virkkaa ketjusilmukkaa. Koitapas alkaa tehdä siihen nyt kiinteitä silmukoita!" Äiti on joskus muutama vuosi sitten yrittänyt opettaa minua kutomaan puikoilla ja muistaakseni virkkuukoukkukin on käynyt joskus kädessä, mutta en ole osannut tehdä niin kuin äiti neuvoo ja turhautuneena olen luovuttanut - en vaan osaa.

Nyt taisi olla aika kypsä, sillä äidin neuvottua ensin väärin (!!!), hoksasin hyvinkin nopeasti, miten kiinteät silmukat syntyvät. Ja voi sitä riemua! Harjoittelin harjoittelemistani, kysyin aina tarpeen tullen neuvoa ja ohhoh - yhtä Midsomerin murhat -jaksoa myöhemmin olin virkannut elämäni ensimmäistä kertaa ja saanut aikaiseksi SEKÄ valmiiksi asti ihan ihka oikean patalapun. Jälki ei ole nättiä, ja sattumalta äidin jämälangoista syntyi hyvin saksalaishenkinen tuotos, mutta ei se olekaan tässä pääasia. Vaan se, että opin virkkaamaan! Minä OSAAN. Tunne on sanoinkuvaamattoman hieno. Itse tein!
Sain mukaani omaan kotiin ylimääräisen koukun ja jämälankoja. Onneksi olen itsekin ostellut lankaa Tigerista ja kirpparilta, vaikka en edes ole osannut virkata tai kutoa! ;)
Kotona piti sitten jatkaa harjoittelua, että kädenjäljestä tulisi siistimpää. Ensin syntyi tämmöinen tumma...
...ja sitten piti harjoitella vielä vähän lisää - punaista värimaailmaa.
Tänään äiti soitti ja kysyi, montako patalappua täällä jo on syntynyt. Kun kerroin, että neljä yhteensä, äiti parkaisi, että lopeta nyt jo hyvä lapsi ja ala opetella jotain muuta. Olinkin bongannut Dermosilin joululehdestä virkatun joulupallon ohjeen ja koska siinä tarvitsee osata vain ketjusilmukka ja kiinteä silmukka, konsultoin äitiä puhelimitse vaikeilta vaikuttaneiden kohtien suhteen. Ja tadaa:
Ensimmäinen virkattu joulupalloyritelmäni, täytettynä LivBoxien pehmustesilpulla.

Seuraavan kerran meillä taitaa äidin kanssa olla aikaa syventyä virkkaamiseen vasta jouluna, mutta oletan, että viimeistään silloin opin sitten seuraavan asian virkkaamisen saralla. En edes tiedä, mitä luvassa on, mutta motivaatio ja into on ainakin kohdillaan! :)

2 kommenttia:

annakristiina kirjoitti...

Siis wau! Pallo on upea! Sä oot kyllä hyvä esimerkki siitä että virkkaamisen jalon taidon VOI ilmeisesti oppia vielä tässäkin iässä. :)

Jo kirjoitti...

Juu! Mä yleensä luovutan jos en heti onnistu ja siksi aiemmin on jäänyt taito oppimatta. Nyt oli ilmeisesti riittävästi aivokapasiteettia vapaana :D Aion jatkaa harjoittelua ja ottaa äidiltä oppitunteja mysteeristen pylväiden sun muiden suhteen!