Kesäretki sai alkunsa, kun sain tossa eilen päähäni, että täytyy hoitaa vähän pankkihommia. Netissähän ne hommat nykyään hoituu suurilta osin, mutta on muutama juttu, joita varten tarvii mennä pankkiin henkilökohtaisesti ja mun tilipä sattuu olemaan maalaispankissa, jolla on yksi konttori.
Koska en omista autoa eikä kukaan tuttu ollut nyt menossa siihen suuntaan, että kyydissä pääsisi, oli suunniteltava ihan ihkaoikea Kesäretki Linja-autolla. Matkahuollon sivuilta selvisi, että ensimmäinen linja-auto kohteeseen lähtee tänään klo 12.30, joten järjestin itseni pysäkin paikkeille norkoilemaan hyvissä ajoin ja ostinpa viereisestä kiskasta vanilja-suklaapehmiksenkin aamupalaksi... vai ehkä lounaaksi?
Linja-automatka maksoi 11,40. Siis herrajjesta, että meinas silmät tippua päästä kun pääsin penkkiin istumaan ja katsoin paikallisliikenteen kertalippua, jossa komeili lukema 11,40. Vaikka bensan hinta on pilvissä, omalla autolla kyseinen matka olis ehkä korkeintaan puolet tuosta. Huh ja pöh.
Matkalla oli hyvää aikaa katella ohi vilistäviä maalaismaisemia, kyllä Varsinais-Suomi vaan on kaunis näin kesällä. Bussin ilmastointi pelas ja kanssamatkustajat puheli hassuja, väkisinkin kuuli vaikkei olisi kuunnellut :) Oli herttaista, miten vanhemmat harmaahapsiset linjabiilin käyttäjät eivät painaneet stop-nappia oman pysäkin lähentyessä, vaan kaikki järjestään hiipivät liikkuvassa autossa kuskin luo ja sanoivat jäävänsä kohta. Osa ei edes jäänyt pysäkillä, vaan pyysi pysäyttämään oman tienhaaransa kohdalla tai muussa sopivassa kohdassa. Se on maaseudun tapa! <3
Perillä kotiseudulla pääsin sitten ekaa kertaa asioimaan uuteen pankkirakennukseen. Ei kyllä yhtään sovi sellainen järkälemäinen moderni rakennus sinne meidän raitille. Aika yliampuvaa mun mielestä :)
Olipa kotiseuduilla käynyt sellainenkin juttu, että entinen esimieheni oli siirtynyt naapurikunnasta entiseen kotikuntaani vastaaviin hommiin ja kun tiesin asiasta, ajattelin mennä pankkireissun jälkeen kurkkaamaan olisko hän tavattavissa. Entisen työkaverin tytär on nykyään entisen esimieheni alaisena ja tunsi mut - oli helppo kysyä, että anteeks, olisko pomo paikalla mahdollisesti? Kahvihuoneestahan se sitten löytyi ja sain lämpimän vastaanoton ja kutsun istua alas kahville. Oikein viineriäkin haettiin tarjolle, kun "ei sitä nyt pelkkää kahvia tarjota". Oli hirmu mukavaa nähdä parin vuoden tauon jälkeen ja vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin. Tykkäsin pomostani aina ja mulla on aina ollut sellainen olo, että tunne oli molemminpuolinen. Helposti vierähti puoli tuntia, kun muisteltiin vanhoja ja laskettiin, kauanko ehdittiin työskennellä yhdessä. Annoin ihan suoraan palautetta, että vanha työpaikkani oli kyllä hyvä ja tykkäsin kovasti ja lähtiessäni sain minäkin mieltälämmittävät kehut, kun entinen pomo sanoi "Kuule, mä olen vähän kaivannut sua". <3
Kävelin sitten hyvillä mielin kylänraitin poikki ja saavuin vanhempieni luo kotikotiin. Kesälomaileva kissani ei näyttänyt viiksikarvaansakaan mulle koko aikana kun olin - hän oli syvästi loukkaantunut hylkäyksestä, vaikka hänellä on maailman parhaat oltavat "mummolassa". Olkoon, ajattelin. Isillä oli taas paljon hyviä neuvoja tyttärelleen ja äiti hosui ruokaa, vaikka maha oli täynnä viineriä.
Hetken ehdin istua kotosalla, kun tuli kutsu naapuriin katsomaan kissanpentuja. Ihan pikkiriikkisiä eivät enää olleet, mutta kahdeksanviikkoisia kyllä. Ai että <3 Yksi nukkui sängyssä ja kaksi keittiön pöydällä kun mentiin. Vaaleat sisarukset virkistyivät heti ja tahtoivat tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa - toinen alkoi kehrätä moottorisahan lailla, kun pääsi ihmiskontaktiin. Pienin kisu, ruskearaidallinen ressukka pelkäsi ja meni keittiön verhojen taa piiloon. Nappasin kaverin sieltä, mutta luottamusta ei saavutettu niin vaan. Vasta kun kupissa oli uutta ruokaa ja raikasta vettä, ja niitä oli saatu napostella rauhassa, uskallettiin olla ihan rennosti. Tyytyväisinä päivänokosten ja ruokailun jälkeen yksi kisuista siirtyi olkkarin ikkunalle pesuhommiin, kun kaksi kaveria ryhtyi painihommiin. Niin söpöä, että meinasi taju lähteä. Aikamoinen pentukuume nousee, kun tuommoisia söpöläisiä näkee. Kauan ei ehditty olla, kun piti taas lähteä.
Pääsin näkemään myös ihan oikean hoarderikodin, sellaisen kuin Nelosen Himohamstraajat-ohjelmassa. Oli aika järisyttävä näky, kun kaikki seinänvierustat oli pinottu täyteen sekalaista tavaraa, huoneista toisiin kulki pieni käytävä ja muuten kaikkialla oli tavaraa, huonekaluja ei näkynyt röykkiöiden alta ja likaisia vaatteita/tekstiilejä oli kaikkialla. Lattiaa ei näkynyt paperien, lehtien, roskien jne. alta. Huh huh. Aion udella äidiltä päivityksiä tilanteeseen, jos äiti pääsee ko. paikkaan uudelleen kylään lähitulevaisuudessa. Aika surullista.
Kotikotona ehdin olla sen verran, että söin jo aiemmin tuputettua savukirjolohipihviä, salaattia ja iskän mulle jälkkäriksi säästämiä mansikoita. Sitten suunnattiin auton nokka Saloon.
Käytiin kiertämässä kirppismyyjien kojuja, joissa tuntui lähinnä olevan taidelasia ja Arabiaa sun muuta kallista ja "turhaa". Äiti osti mun syntymävuoden muistotaulun, kun se puuttui kokoelmasta. Veljen syntymävuoden muistotaulu on ollut kotikotona jo vuosia, että oli jo aikakin ;) Torilla oli niin kuuma ja tungos, ettei siellä tuntikausia jaksanut kiertää. Käytiin vaniljapehmiksellä ja kierrettiin kaikki kojut kertaalleen läpi. Melkein ostin mustan ruusukuvioisen huivin, mutta tulin järkiini - en välttämättä tarvitse ja se oli hiukan nafti kaulan ympäri kahdesti kiedottavaksi, niin kuin mulla on huiveja tapana käyttää.
Torilta suunnattiin vielä ostoskeskukseen, ostettiin iskälle kesäpaita ja toimitettiin pari muuta asiaa. Sitten oli mun aika kiittää ja halata hyvästiksi, kipitin nimittäin rautatieasemalle ja palasin kotiin kotoisasti junaillen! Juna oli täynnä, mutta kulki tasaisen varmasti ja nopeasti, ilmastointi toimi ja lippu oli pikkusen rapiat 10 euroa. Siihen aikaan illasta vakiovuoroja kotikotoa ei olisi enää mennytkään, ja pikavuorolla valtatien varresta olisi lipulla ollut hintaa 15 euroa, joten olen ihan tyytyväinen, että hyppäsin Salossa junaan. Illaksi kotiin!
Kertakaikkiaan hyvä kesäpäivä maaseutu- ja kotiseuturetkeilyn merkeissä. Junan ikkunasta peltoja ja aurinkoa katsellessa oli taas niin hyvä mieli ja semmoinen kesäseikkailun tunne rinnassa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti